betonielementit

Betonielementtejä käytetään kaikentyyppisessä talonrakentamisessa. Ne soveltuvat talojen rakennusmateriaaliksi niin ammattimaiseen kuin omatoimirakentamiseen. Valmiista elementeistä kooten voidaan tehdä omakoti- ja rivitaloja, asuinkerrostaloja, toimisto-, liike- ja julkisia rakennuksia sekä teollisuuden ja maatalouden halleja. Infrarakentamisessa betonielementtejä käytetään mm. silloissa, ratapölkyissä, tukimuureissa ja meluesteissä. 

Betonielementtien osuus rakennusrungoissa merkittävä. Esimerkiksi asuinkerrostaloissa betonielementtien osuus on noin 80 %.

Suomessa betoniteollisuutta alettiin kehittää elementtiteknologian avulla 1940- ja 50-lukujen vaihteessa. Ensimmäiset julkisivuelementit kiinnitettiin Viljo Revellin suunnittelemaan Palace-taloon. Vuosina 1968-1970 Suomessa kehitettiin asuinrakentamista varten avoin BES- järjestelmä. Se perustui kantaviin pääty- ja väliseiniin, ei-kantaviin sandwich-ulkoseiniin ja välipohjina käytettäviin pitkälaattoihin. Parvekkeet olivat yleensä vapaasti perustuksilla seisovia torneja. Laattaelementteinä alettiin käyttää esijännitettyjä ontelo- ja kotelolaattoja. BES-järjestelmässä standardoitiin betonielementit ja niiden liitosdetaljit siten, että urakoitsijat voivat hankkia valmisosia samaan rakennukseen useilta toimittajilta. 80-luvulla elementtijärjestelmien standardointi jatkui toimitila- ja teollisuusrakentamisen puolelle, kun laadittiin Runko-BES-aineisto. Siinä pilari-palkkirungolle koottiin mittajärjestelmä, rakenneosien mitta- ja tyyppisuositukset sekä liitosdetaljit.

Betonielementtitehtaita on Suomessa noin 120 kpl ja betonielementtejä valmistavia yrityksiä noin 50 kpl. Betonielementtiteollisuus työllistää arviolta 3500 henkilöä Suomessa ja sen liikevaihto oli yhteensä noin 730 miljoonaa euroa vuonna 2020 (Rakennusteollisuus RT ry:n jäsenyritykset). Tämän lisäksi on jonkin verran järjestäytymätöntä tuotantoa.

Betonielementtituotanto vuonna 2020 oli seinäelementeissä 2,2 miljoonaa m2, laattaelementeissä 2,8 miljoonaa m2 ja pilari- ja palkkielementeissä 54 000 m3 (RT).